silmäneula kulttuuri on muutosta

Kielikysymys

    Venäjäihailu alkoi hommaforumilla jo kauan ennen Ukrainan kriisiä. Venäjämieliset ja ihmisarvokriittiset ottivat haltuunsa pienen Perussuomalaispuolueen joka kaikessa sekavuudessaan sopi monelle muullekin taholle joka oli vaan epämääräisesti kyllästynyt parlamentaariseen demokratiaan siihen niin raskassoutuiseen ja velvoittavaan ja byrokraattiseen systeemiin joka maahamme oli juurtunut. 

  Venäjämielisille sopii hyvin että kansaa kiihotetaan että kansan matalimpiin tunteisiin vedotaan samalla kun eliitti  muuttuu sivistyneistöstä ja patruunoista  tai edes jossain määrin näitä perinteitä vaalivista henkilöistä pelkiksi oligarkeiksi jotka huvittelevat oikkujensa mukaan ja ostelevat mitä lie forumeita ja arenoita tai kartanoita tai aketeemista kitschtaidetta tai mitä milloinkin.

    Kun me kansakuntana joudumme asennoitumaan uuteen valtajärjestykseen Euroopassa meidän viimekädessä ainoa voimavaramme on henkinen suomalaisuus. Siihen ei kuulu kaikki osat Kekkosen perinnöstä. Siihen ei kuulu valheellinen Ilja Glasunovtyylinen mairea kieli. Mairea ja törkeä viihtyvät samoissa huoneissa. Meidän pitää skarpata. Joka on törkeä ja joka on mairea on epäluotettava.

 Jos näyttävä poliittinen hahmo siis tässä tapauksessa Timo Soini harrastaa kielellista velttoilua on meidän myönnettävä että tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa meillä ei ole varaa huonoon hengenravintoon vaan etsittävä kuivakiskoisempaa mutta ravitsevampaa puhetta. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Veikko Penttinen

No ei minulle Soinista ensimmäisenä tule mieleen kielellinen velttoilu, fyysinen kyllä joka sitten näkyykin ylen määrin.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No minä en kuulu niihin joiden mielestä henkinen ja fyysinen kunto korreloivat yks yhteen. Lähinnä siinä tapauksessa liikkeet ja ilmeet kertovat jotain ajattelusta. Soinin kasvoissa on jotain pehmeyttä joka oli vielä näkivillä jytkyn aikoihin mutta jota hän ei ole ymmärtänyt varjella.
Eikö se sinusta osoita arvostelukyvyn madaltumista että valitsee niin sekä kuluneen että epätarkan että alatyylisen ilmauksen kuin tuo perseenmyynti.
Jos aina käyttää ensimmäisenä mieleen tulevia ilmauksia sen kummemmin niitä suussaan maistelematta niin silloin ei luota puheeseen eikä kuuntelijoihinsa. Mitä vaihtelevammin ja tarkemmin puhuu sitä enemmän tulee osoittaneeksi kunniotusta kuuntelijoita kohtaan.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Aijai, Penttinen. Ihmisen saa kyllä haukkua vaikka imbesilliksi ja miksi stupidoksi tai bobrikoviksi tahansa mutta ulkoiseen olemukseen ei saa puuttua...

"Kaekki mikä näkkyy Savon ukon takkoo on sitä savolaesen pulskoo akkoo;)"

Käyttäjän JormaHrknen kuva
Jorma Härkönen

Näin se menee, rima laskee. Epätoivoisessa kampanjassaan piiskata persut (kyllä, Soini antoi luvan persu-nimityksen käyttöön eilen)vaalityöhön, puolueen puheenjohtaja otti rumemmat sanat käyttöön. Jusulan neuvosta varmaankin. Veto on minusta ja varmaan monesta muustakin yhdellä sanalla sanottuna huono. Huono.

Tuo kielenkäyttö ei kuitenkaan hämmästytä niin paljon kuin se kevään ja kesän aikana tullut havainto, kuinka Venäjä-mielisiä tai oikeastaan Putin-mielisiä osa persuista todellakin on. Siinä on nieleskelemistä kerrassaan, sellaisessa "isänmaallisuudessa". Tosin onhan se myös ymmärrettävää, kun miettii tuota "persettään myymätöntä" arvokonservatistista liikettä. Venäjällä saa homoa ja mustaa miestä vapaasti sortaa eivätkä suvaitsevaiset hypi silmille.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Luuletko tosissaan että tässä oli myös homoviittaus. Minä viattomuuttani vain tulkitsin sen niin että ilmaus oli anatomisesti epätarkka mutta viittasi heteroseksuaaliseen seksikauppaan.

Käyttäjän JormaHrknen kuva
Jorma Härkönen

No en minä nyt varsinaisesti sitä ajatellut. Saattahan se implisiittisesti niinkin jopa olla. Muistammehan erään edesmenneen kansanedustajankin Exit only - tatuoinnin tuossa Soinin mainostamassa paikassa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #6

Ja nyt meillä on exit only-puolue.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Onkohan tämä ilmaus muuten anglikanismi ´selling one´s ass` ??? Satuin kuuntelemaan radio vegan uutiskatsausta jossa ilmaus oli äänitteessä; he eivät ollenkaan kääntäneet ilmausta suoraan vaan sanoivat "hur ska man översätta det... Soini sade att man inte ska svika sina ideal."

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Haluaisin tietää lisää tästä hommaforumilaisten tai perussuomalaisten Venäjä-mielisyydestä. Minuakin on tituleerattu persu-putinistiksi. En loukkaantunut vaan minua suoraan sanottuna huvitti. Onko syynä sama ajatuskuvio kuin perussuomalaisten oletetussa euromyönteisyydessä - kas kun emme ole enää ajaneet yhtä voimakkaasti eroa? Emme myöskään ole täysin varauksettomia Venäjän vastaisten pakotteiden suhteen saati lähdössä muutenkaan uhittelemaan. Tekeekö tämä meistä Venäjä-mielisiä?

Jos olen oikeassa niin on pakko jälleen kerran todeta, että meiltä vaaditaan melkoisen paljon enemmän kuin muilta poliittisilta ryhmittymiltä. Kai se on koottava rivit ja lähdettävä sotimaan ukrainalaisten puolelle.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Packalenilta on tuoreempaakin ulostuloa. Onko jäänyt sinulta huomaamatta. http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/rydman%20packa...
Ihan hyvä olisi yhtenäinen kannanotto persuilta tässä Ukraina-kysymyksessä. Pakotteet ovat kai rauhanomaisempi tapa taistella kuin sotisoppaan pukeutuminen. Yes pakotteet!

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Nähdäkseni tuossa kuukauden takaisessa Packalenin kirjoituksessa oli tarkoituksena kyseenalaistaa Venäjän-vastaisiin pakotteisiin ryhtymisen oikeutus silloin saatavilla olleilla tiedoilla malesialaiskoneen alasampumisesta. Ei kai ole vieläkään selvyyttä siitä, oliko separatistien käyttämä ilmatorjuntajärjestelmä peräisin Ukrainan vai Venäjän puolustusvoimilta. Myönnettäköön, että jonkin taannoisen uutisoinnin perusteella aloin uskoa, että Venäjä olisi sen separatisteille toimittanut, mutta tästä ei tosiaan liene varmuutta.

Lisäksi kyse oli siitä, mikseivät Yhdysvallat olleet painostaneet Ukrainaa, jonkinasteista liittolaistaan, sulkemaan vaaralliseksi todettua ilmatilaansa kokonaan matkustajaliikenteeltä. Tämä ei toki missään nimessä tee Yhdysvalloista osallista tapahtumaan.

Spekulaatioon siitä, miksi Yhdysvallat pyrkisivät itsepintaisesti syyttämään nimenomaan Venäjää tapahtumista Obaman suosion kohentamiseksi, en viitsi ottaa kantaa. Spekulaatiot spekulaatioina, ja tässä tapauksessa melko kaukaa haettua.

Kyse oli pohjimmiltaan ilmatilan sulkemisesta matkustajaliikenteeltä. Kyllä tuosta on vielä pitkä matka Venäjä-mielisyyteen ja Putin-myötäilyyn.

Ehkäpä tosin olen vain puolueellinen tulkitessani Packalenin kirjoitusta. Tämänkin mahdollisuuden myönnän nikottelematta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #12

Kuules Janne. Obama tuntuu nyt vähän kaukaiselta kun tässä asutaan Venäjän naapurissa ja Venäjä käy sotaa Ukrainaa vastaan. Obama sinne tai tänne ei ole se juttu.
Se juttu on niinkuin mä kirjoitin että meidän pitäisi ottaa se siilipuolustus nyt käyttöön. Siilin piikkejä ei pitäisi suunnata omaa maata kohtaan. Pitäis löytää joku yhteinen nimittäjä tässä tilanteessa joka tekisi että suomalaiset kaikkine värityksinemme enkä tarkoita vaan ihoa voisivat tuntea että me ollaan länsimaa, vaikka me tunnetaan Venäjä me ollaan kyllä jotain muuta. Kaikki flirtti motoristien ja muiden epäluotettavien tahojen kanssa on nyt vaarallista. Hommaforumin voi mun puolesta sulkea. Ei siis ulkoa päin ja pakolla mutta niiden taholta jotka siellä määrää ja tukee toimintaa. Halla-aho on hiljaa ja Halla-aholta odotan joukkojensa paimennusta. Unohda Obama.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen Vastaus kommenttiin #16

Kurjaa, jos kaikki, mitä sait kommentistani irti, oli Obama. Siis ensin Packalenin ja myös minun mainitsema spekulaatio hänen kannatuslukemistaan, johon en halua itse osallistua, koska se on nimenomaan kaukaa haettua koko tilannetta ajatellen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #18

Ensinnäkin ei se ole vaan Packalen. Tämä kuitenkin vieläkin tivaa todisteita sinne sun tänne vaikka tankit vyöryvät Ukrainaan. Ei voi muuta epäillä kuin kytköksiä johonkin oligarkiin ihan vaikka naapuruuden perusteella. Täällä Koivukylässä ei oligarkkeja kävele vastaan sen sijaan kaikilla Euroopan hienostoalueilla asuu rikkaita venäläisiä enemmän tai vähemmän kyynisiä tyyppejä. Mä en ymmärrä kun minusta me suomalaiset osaamme erottaa oikean ja väärän. Kun Putinin tyttärestä oli kuvia sen malesialaiskoneen tippumisen yhteydessä, hän kun asui Hollanissa niin senkin kasvoista näkyi että ei ole suomaista tai ruotsalaista tai englantilaista peruskoulua käynyt jossa naamaan tulee sellainen suoruus ja luonnonkauneus mikä venäläisillä on kadoksissa kun historiansa on niin erilainen. Must pitäis voida luottaa aisteihinsa. Siksi mä inhoon persuja että ne banalisoi suomalaisuutta ja nostaa kaiken maailman motoristikerhoissa viihtyvät pornoäijät jotenkin korokkeelle. Ei meillä ole varaa siihen. Huolehditaan kielestä. Se on ainoa mikä meillä on.

Jukka Mäkinen Vastaus kommenttiin #21

"Huolehditaan kielestä. Se on ainoa mikä meillä on."

Joo, ensin poistetaan pakkoruotsi. Sitten viilataan perutuslakia siten, että suomi on ainoa virallinen kieli. (samalla voisi poistaa sen EU lausuman, enne kuin on myöhäistä). Sen paremmin ei voi huolehtia suomen kielestä.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #16

"Obama" (==raha hänen takanaan) hyötyy enemmän sodasta Euroopassa kuin "Putin" (==raha hänen takanaan). Tai ainakin häntä haittaa se vähemmän. Se on mielestäni fakta, joka kannattaa ottaa huomioon tilannetta arvioidessa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #22

Miin kuviohan oli se että meidän pienet rahat ja Putinin takana olevat isot rahat olivat vähän vispilänkaupassa kunnes se kävi mahdottomaksi kun Putin meni sekaisin.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #23

USA on lypsänyt keskiluokkansa kuiviin. Se on auttanut lähi-idän totaaliseen sekasortoon. Avusti Saddamin viralta. Avusti Gaddafin viralta. Avusti Mursin viralta. Yritti avustaa Al-Assadin viralta.

Sitten se yhdessä EU:n kanssa teki palveluksen Ukrainalle ja avusti Janukovitshin viralta, että pääsevät jakamaan kakkua nimeltä Ukraina itselleen myötämielisellä hallituksella.

Putin säikähti, että nyt ne avustaa seuraavaksi hänet viralta. Putinin oligarkit säikähti, että seuraavaksi ne avustaa Putinin viralta ja kääntää heidän taskunsa.

Ei muuta kun Krim haltuun ja aseita ja sotilaita Itä-Ukrainaan. Nyt homman nimi ei ole enää "avusta Putin viralta". Mitä tahansa Putin tekee, se on aina päiviä lisää siihen hetkeen, kun USA lopulta avustaa hänet viralta.

Sitä ennen tapahtuu yhtä ja toista, mutta kun Putin on avustettu viralta ja Venäjän kaasu-yhtiöt USA:n ja Saksan hallussa, sitten on Kiinan vuoro tulla avustetuksi.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Onkohan katolisella uskolla mitään vaikutusta Soinin sanomisiin? Katolinen kirkkohan on hyvin kyseenalaisesti kunnostautunut näissä p-asioissa joten lieneekö sieltä tullut jotain ajatuksellista yhteyttä.

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Hieno olkiukko, Piittinen. Olikohan tässä aluksi ihan kelvolliselta vaikuttaneessa keskustelunavauksessa sittenkin tarkoituksena käynnistää päivittäinen Soinin- ja perussuomalaistenvastainen nälvintä?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Eihän toki. Löytyy sitä Alexander Stubbiltakin ministerinä puhuttua roisia tekstiä, vieläpä kokousasioista. Pääministeri ei hän toki silloin ollut.

http://www.hs.fi/politiikka/a1305548589446

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Johan sä pahan pistit. Soini on nykyään tosiaankin katolilaisuuden julkkiskasvot Suomessa. Jossain vaiheessa nämä sekopopulistit alkavat kai vetää rajoja ja näyttää karvansa. Mikä se oli muuten se Opus Dei, johon se yksi persuteoreetikko kuului? Onko se joku katolilaisuuden poliittinen elin, tai mikä se on?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Tuo nyt oli vain sellainen mielleyhtymä, jota ei ehkä olisi kannattanut tänne laittaa. Kuitenkin Soini itse mielellään korostaa katolisuuttaan ja uskoaan, joten on kai perusteltua liittää tällaiset roisimmatkin puheet hänen uskontoonsa kuuluviksi.

Opus Deistä en tiedä mitään, radio Dein tiedän olevan olemassa.

Janne Hilden

Demarien vanha pieru, Jaakonsaari, on myös löytänyt uuden sanan jota maiskutella: ANAALI!

"Sanoin joskus, että Timo Soini on kuin iso vauva. Nyt kehityksessä on anaalinen vaihe, jolloin kiinnostuksen kohteena on peräaukko."

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Jospa kyseessä on vain se ikään liitetty ilmiö, että kun mies pehmenee niin puheet kovenee.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Vai tarvitaanko me oikeastaan puhetta? Eikös tähän ole lähinnä puhumalla tultu? Koko ajan on puhuttu. Lamaa nousuksi. Plutokratiaa demokratiaksi. Rahaa yhteisöllisyydeksi. Vankilaa turvapaikaksi. Uskontoa totuudeksi. Ideologiaa tieteeksi. Puheesta on tullu tapa naamioida, hämätä ja kiinnittää huomiota.

En tiedä muista, mutta minä en jaksa enää kuunnella nykyään, kun sitä on tullut niin paljon ja siinä samalla sillä on ollut niin vähän mitään merkitystä. Kuorrutusta ilman itse kakkua. Ei voi sanoa mitään, kun puheella on kaikki valta. Voi tehdä mitä vaan, kun se ei merkitse tai tarkoita mitään - kunhan muistaa puhua siitä oikeilla sanoilla.

Matalia tunteita ovat kaikki tunteet. Ei ole mitään toista korkeampaa tunnetta. On vain tunnetta. Aitoa tai teeskenneltyä. Tunteisiin vetoaminen päämäärä silmissä kiiluen on aina kusettamista ja niiden keinotekoinen ruokkiminen rahastusmielessä aina pornoa. Ja jos olenkin väärässä ja onkin toista korkeampia tunteita, edellämainitut saavat niissä ihan uusia ulottuvuuksia. Ei ole niin suuri vääryys loisia matalista tunteista kuin korkeista. Arvottomalta on vaikea viedä arvoa, mutta arvokkaalla on pelkkää menetettävää.

Ei nykyään pysty enää erottamaan kuka koittaa manipuloida sinua ja kenen kädenojennus on vain kädenojennus, niin ammattimaiseksi se on mennyt. Yhtäkkiä vain huomaat, että suustasi ja näppäimistöstäsi meinaa tulla sanoina ajatuksia, jotka eivät ole missään määrin omiasi. Ja merkittävin taito ei ole niiden kirjoittaminen tai sanominen, vaan niiden poistaminen; Joku on vedellyt lankojasi ja sinun täytyy katkoa ne. Mitä haluat sanoa? Älä sano sitä. Mitä et halua sanoa? Sano se.

Ja henkisestä suomalaisuudesta en tiedä kuin sen, että se rakentuu sen varaan, mitä ikkunasta keskimäärin näkyy, millaista elämä on ja jatkuvasti vähemmän siitä, millaista se on ollut.

Mitä siellä näkyy? Keskimäärin Supermarket. Pikaruokala. Se on se, mitä länsimaa käytännössä tarkoittaa, jos ei kiinnitetä huomiota johonkin menneiden aikojen patsaisiin. Me kaikki olemme täällä ostoksilla. Asiakkaita tai "vain töissä". Tässä paikassa, jota kukaan meistä ei omista ja joka ei ero muista samanlaisista muovisista häkkyröistä millään tavalla. Ei haitaksi, muttei kyllä edukseenkaan. Olemme osa ekspansiivista monokulttuuria, eikä tämä lopu kunnes maailman joka kolkassa seisoo McDonalds.

Omistaminen on ennenkaikkea määräysvaltaa. Et voi omistaa mitään sellaista, mihin sinulla ei ole määräysvaltaa. Se, mitä et omista, ei ole sinun. Vaikka jokin ei ole sinun, se varmaankin on jonkun. Jos positiivista puolta pitää uuden mahtavan "demokraattisessa" prosessissa valitun pääministerin kunniaksi etsiä:

Päivä päivältä se on enemmän ja enemmän jonkun muun ongelma. Olen mielelläni osa sitä ongelmaa.

Mutta persut eivät ole ongelma. Heidän laariinsa sataa paljon asioita, mutta heidän laaristaan sataa bonusta saman vanhan menon jatkumiselle. Meidän vanha pääministeri loikkasi jo palkkiovirkaan palveluksistaan. Pääsi pois junttilasta. Mutta keskitytään puhumaan persuista. Ylipäätään puhumaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Juuri kieleen meillä on määräysvaltaa.

Jukka Mäkinen
Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #30

Ei kiellä eikä kieli liity ainoastaan siihen mitä kieltä missäkin puhutaan vaan miten. Mitkä ovat äänenpainot, soinnut, logiikka, avoimuus , käskyttävyys, luotettavuus jne. Alatyyli siis puhe perseenmyymisestä on yksi osa kieltä mutta ehkä sen ajoitusta ja sijoitusta kannattaa punnita. Väärässä paikassa väärään aikaan se ei ole mitä sen soisi olevan vapauttavaa.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Hommaforumin venäjäihailu taitaa olla Sinin keksintöjä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No ei ole ja persutkin ovat sanoneet että mielummin Venäjän alle kuin EU´n. Pitää vaan muistaa että länsimainen demokratia on tärkeä juuri köyhille pieneläjille koska se takaa jonkinlaisen yhdenvertaisuuden.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

En muista mikä se tarkka sanamuoto oli ja missä yhteydessä. Tuskin oli puhetta ainakaan Venäjän vallan alle haluamisesta.

"Suomen on pysyttävä EU:n pakotelinjassa [...] tarkentaa näkemystään perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini."

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/soini-suomen-...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #35

No se on hyvä. Toivottavasti puolueväki on takanaan.

Jukka Mäkinen

Mä vaan ihmettelen kauhiast, keit ne venäjämielise siel persuis oikke o.
Mul ku ei tul yhtikäs kettä miele. Eiks ne persu juur pruuka niit miinoi takas sin rajal.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Nos se on sitä että ihaillaan fasistoidia yhteiskuntajärjestystä joka Venäjällä on ja venäläistä kansallismielisyyttä, äärisellaista ja Putinin suurta valtaa, ja uskonnon alistamista politiikan välineeksi ja sitä että pussyrioteille annetaan turpiin ja sitä että homot eivät saa ilmaista itseään saatikka elää elämäänsä Venäjällä. Tai että nähdään pakoitteet vain itsekkäästi rahamenona jne.

Jukka Mäkinen

Erellenkkäs mul ei tul miele kettä persu ku tekis tommossi. Kai sää Sini ny voisit eres yhre mainit kun tollassi väität.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #37

"Kansallismielisten tulisi tarjota terve vaihtoehto asenteeksi Venäjää ja venäläisiä kohtaan. Venäjä on kristillinen, länsimainen maa, jota "monikulttuurisuus" tai moraalinen rappio ei ole turmellut läheskään niin pahasti kuin Länsi-Eurooppaa. Venäjän valtio on lähes diktatuuri, mutta Venäjä on joka tapauksessa eurooppalainen maa, ja sellaisena meille erityisen läheinen muutenkin kuin maantieteellisesti. Venäjä on samaa läntistä sivilisaatiota kuin Suomi, ja koko sivilisaatiomme on uhattuna. Eurooppalaisten kansojen välisten konfliktien aika oli hirvittävä virhe, joka ei saa toistua. Olemme samaa perhettä, ja meidän tulee tukea toisiamme." lähde hommaforum (huomaa forum kuten arena ei foorum tai areena)
"NATO vittuun! Jos totta puhutaan, niin saattaisin jopa toivottaa sodan tullen ryssät tervetulleeksi, jos tulevat ja erottavat meidät EU:sta. Olen tässä pikku hiljaa nationalistina alkanut pitää väliaikaista miehitystä ja nukkehallitusta pitemmällä tähtäimellä hyväksyttävänä hintana - vaikka menee väliaikaisesti turvallisuus ja demokratia - suomalaisen kulttuurin, kielen ja kansakunnan säilymisen kannalta." Veli-Pekka Kortelainen PS
"Venäjä ei ole koskaan hyökännyt Suomeen" yleinen hommaargumentti.
"”Suomi ei tule koskaan saamaan sodissa menettämiään alueita takaisin muuta kuin liittymällä (tai pakolla liitettynä) Venäjään. Tämä lienee aika selvää eikä asiaa voi muuttaa sitoutumalla pariin muuhun pieneen ja sammuvaan kansaan. Sitä paitsi etnis-uskonnolliseen aikapommiin liimautuminen voi olla olla jopa vaarallista Suomelle.

Jos Venäjästä tulisi ns. kunnon maa jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa niin sen yhteydessä Suomella olisi ihan hyvät mahdollisuudet menestyä. Luonnonvaroja piisaisi ja loisongelma ratkaisi itse itsensä, koska Venäjän federaatio tuskin suosii ihmisten loisimista runsaalla sosiaaliturvalla omalla alueellaan. Näin ollen suomalainen kulttuuri luultavasti köyhtyisi niin etnisten värisijöiden kuin ruotsalaistenkin suhteen pikavauhtia

Miksei Suomen tulevaisuus siis voisi olla osana Venäjän federaatiota tai valtioliitossa sen kanssa? Unohdetaan vanhat kärsämät ja sitoudutaan siihen osaan Eurooppaa, joka tulee vielä olemaan olemassa sadan vuoden päästäkin.” (nimimerkki ”kraboniittimies” Hommalla 7. marraskuuta 2009)
”Mitä [sotaveteraani] mahtaisi ajatella? En oikein usko että se ajatteli ensimmäisenä, että "Tässä sitä jälkipolville tehdään parempi paikka asua.". Se ajatteli ensimmäisenä omaa napaansa. Sille oli kerrottu, että se on voitto tai lopullinen tuho. Sillä oli esimakua vuodesta 1918. Sille oli itsestäänselvyys, että sitä joko voitetaan tai kuollaan. Kaikki propaganda ja dramatiikka siinä ohella vain vahvisti sitä kuvaa. Tällainen kuva minulla on sen perusteella mitä olen muutaman veteraanin juttuja lueskellut, joten se voi olla myös väärä.

Minusta yksikään ihminen tässä maassa tällä hetkellä ei ole tehnyt mitään ansaitakseen veteraanien uhrausta. Jos Suomi olisi esim. Latvian kaltainen persereikä, meillä ei olisi mitään ongelmaa turvapaikkaturismista tai irrallaan maasta lepattavien elitistien kanssa. Se on minusta kiistaton fakta.

Sikäli kun sotaveteraanien uhraus on tekijänä nykysuomessa, tässä yliempaattisessa identiteettiongelmaisessa hyysäysyhteiskunnassa, voi olla että olisi sille sotaveteraanillekin hyödyllisempää loppupeleissä ollut vaan nostaa kädet ylös Neuvostoliiton hyökätessä. Olot olisivat hieman vittumaisemmat ja täällä olisi luultavasti hirmuinen venäläisvähemmistö.

Kun kävelee tuonne pihalle ja katselee vähän aikaa meininkiä, minusta se ei välttämättä olisi läpeensä paha asia.” (nimimerkki ”Kami” Hommalla 21. marraskuuta 2009)
”Jos Suomi ei olisi taistellut ollenkaan, edes talvisodassa, tuskin neuvostovaltakaan olisi saanut aikaan sellaista hävitystä ja tuskaa mihin maata ollaan nyt kovaa vauhtia vetämässä. Käsittääkseni Stalin päätti jossain vaiheessa tuhota suomalaiset kansana, mutta oletetaan, että näin ei olisi käynyt esim. siksi, etteivät suomalaiset olisi ärsyttäneet taistelemalla edes talvisodassa vastaan. Älymystöä olisi hävitetty tuhansittain, ja muita satunnaisesti tai poliittisista syistä myös kentien kymmeniä tai satoja tuhansia. Maahan olisi rahdattu esim. yli miljoona muuta neuvostokansalaista (ja heistäkin toki osa hävitetty), ja kansa olisi elänyt kurjuudessa ja lähes orjuudessa 90-luvulle asti.

Nyt Suomi olisi kuitenkin vapaa ja itsetuntoinen, siihen kuuluisi myös Karjala ja kenties Itä-Karjalakin (en ole Karjalan palautuksen intoilija, ihan vain mainitsin). Täällä olisi ehkä yli miljoona venäläistä, jotka olisivat melko hyvin integroituneet ja osaisivat useimmat suomea. Jos suomalaiset haluaisivat, niin ne venäläiset jotka oppisivat hyvää suomea ja tulisivat muutenkin toimeen, saisivat laillisen kansalaisuuden (miehityshallinnon myöntämän laittoman ja sittemmin mitätöidyn kansalaisuuden sijasta).

Asenteet olisivat monin tavoin paremmat kuin todellisessa Nyky-Suomessa. Mokutus ja muut läntiseen itsevihaan perustuvat mielisairaudet eivät tänne voisi levitä, koska kansa olisi perinpohjaisesti rokotettu sellaista systemaattista valehtelua ja sanojen muokkausta vastaan jo neuvostoaikana, ja koska sellainen itseviha-oppi ei vain uppoaisi. Ei tänne moni rikastuttaja haluaisikaan, vaikka hyvinvointi olisi kenties noussut Viroakin nopeammin neuvostovallan romahdettua.

Historian kanssa tehtäisiin tilit selviksi, asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä. Neuvostorikolliset ja kollaboraattorit tuomittaisiin kenties oikeudessa, eivätkä he saisi paistatella yhteiskunnan huipulla kuten todellisuudessa.” (nimimerkki ”Pöllämystynyt” Hommalla vastauksena edelliseen)
Jukka Mäkinen taitaa olla oikealta identiteetiltään "tod.org torakka" kun usuttaa ihmisiä etsimään sieltä sitaatteja.

Toimituksen poiminnat