silmäneula kulttuuri on muutosta

Lapsiraiskaukset ja vaalit

          Se että äskettäin paljastuneet julmuudet ja kiinnijäänyt rikollisrinki eivät ole herättäneet poliittista debattia ei tarkoita etteikö parin päivän aikainen asiallinen uutisointi aiheesta vaikuttaisi vaalitulokseen.

       Veikkaan että moni nyt haluaa äänestää puolueita jotka uskaltavat olla heikompien puolella ja joissa voi puhua vaikeista aiheista kuten toksinen maskuliinisuus. On kuitenkin selvää että ringin suomalaisuhrit ovat olleet jonkinlaisessa laiminlyöntitilanteessa jossa heidän kokemaansa ei ole huomattu.

         Myös kyseisen rikollisuustyypin kansainvälinen luonne tottakai vie ajatukset siihen kuinka voimme olla mukana estämässä kauheuksien markkinoita parhaiten. Nämä ajatukset eivät sada EUta heikentävän venäjämielisen äärioikeiston ns laariin. Kauheista asioista on raskas puhua ja kuuluukin olla.

        Haluan vielä toisen kerran kiittää mediaa siitä että antoi tilaa asiantuntijoille tämän tapauksen käsittelyssä ja taustoittamisessa. Kirjoitin ja keskustelin siitä edellisessä blogissani.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Onhan tästä noussut poliittista depattia. Kaikki voivat olla asian suhteen samaa mieltä. Sinikään ei nosta meteliä ja on samaa mieltä, joten eihän siitä mitään mutku mutku keskustelua nouse. Asiasta on myös uutisoitu aiheellisesti ja poliisi on siihen puuttunut hienosti. Aina näin ei ilmeisesti ole ollut. Oulun tapahtumissakin oli ilmeisesti tässä suhteessa hieman erikoisia piirteitä.

Riitaan tarvitaan mielipiteitä vahasti jakavia tapahtumia.

Suomi kaikkiaan menee kohti huonompaa suuntaan ja siitä tietenkin pitäisi puhua. Mutta ehkä on parempi antaa olla ja ottaa löysin rantein. Niin on hyvä kuin käy. Ei täällä puhumisella tietenkään mitään merkitystä ole. Jotkut tietenkin saavat itselleen nautintoa. Ihan älykkäiltäkin vaikuttavat ihmiset jaksavat tätä.
Vaalien parasta puoli tietenkin, että voi sanoa jollekin duunareitten kustantamien makkaroitten tarjoajalle sanoa suorat sanat ihan kasvotusten. Se sentään helpottaa ja hymyilyttää.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Onko kaikki samaa mieltä, sitä en lainkaan usko. Uskon etten ole ainoa joka näkee poliittisia syyllisiä mutta ei halua osoittaa sormella koska itse tapahtuma on niin painava ja raskas.
Ne tahot taas, jotka eivät aseta itselleen rajoja eivät tällä kertaa katso hyötyvänsä riepottelemalla tapausta vaan pikemmi kin päinvastoin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eli, kun laiminlyönti on riittävän suuri ei poliittistakaan vastuuta tarvitse kantaa?

Tai jos laiminlyöjän arvopohja on ollut ns. oikea voidaan poliittinenkin vastuu ohittaa?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #3

Lasten laiminlöyntiä ja sitä erityistesti poikia koskien ovat nostaneet agendalle ne tahot jotka väistyvän hallituksen aikana olivat oppositiossa.
Oikeistopuolueet ovat vain nauraneet lapsiköyhyydestä puhumiselle ja kasvatukselle joka auttaa poikia pahimmista toksisen maskuliinisuuden syövereistä.
Vaikka itse en ole blogannut aiheesta olen lukuisissa kommenteissa kertonut huolestani siitä kuinka suomalaisessa kasvatuksessa pojat jotenkin hylätään ja sosiaalistaminen ja muu mukaanottaminen suunnataan tyttöihin alkaen siitä että tytöille puhutaan enemmän ja kauniimmalla äänellä kun taas pojat jätetään sivuun tai heille huudetaan. Jo perheissä heitetään poikien kohdalla menemään ne avaimet joilla he pystyisivät käsittelemään esim aikuiskavereiden pimeitä ja uhkaavia puolia ja tuomaan niitä päivänvaloon.
Koska asun suomalaisessa lähiössä on minulla vertailuaineistoa. Tämän kysymyksen suhteen olen kehunut venäläisiä perheitä. Niissä puhutaan pojille ja pidetään heitä lähellä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006056979.html?c...
Tässä yhteenvedossa ringin päätekijästä tulee ilmi suomalaisten iso ongelma. Siinä sanotaan että natsismi oli tiedossa koska mies esim heilasi humalassa. Suomalaiset eivät kavahda natsismia vaikka se on väkivaltaliike.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Sini, yritän yleensä olla kommentoimatta sinua, koska pitää asetella sanansa ylen tarkoin:) Lapset muuttaa asian.

Pedofilian vaiettu laajuus Suomessa on järkyttänyt minua siitä lähtien kun nousi hetkeksi keskustelu lestadiolaisten järkyttävästä tuhansien lasten,.. inhoan sanaa "hyväksi"..kansanomainen lapsiin sekaantuminenkin on kuvaavampi termi. Minusta on outoa, että asia painettiin villaisella, niin nopeasti, ettei laajaa yhteiskunnallista keskustelua syntynyt ja monelta meni uutisetkin ohi. Uskonnottomissa piireissä pyörineenä en koskaan ollut kuullutkaan kuin katolilaisten ja muslimien uskonoppineiden suojelevan pedofiliaa. Eikä ainakaan maallistuneessa Suomessa.

Nyt kaupallisen lapsiponoringin paljastuttua, vieläpä mitä karmeinta lajia, odotan lasten seksuaalista väkivaltaa ja pedofiliaa käsiteltävän kansallisen tason ongelmana erilaisissa instansseissa ja ennen kaikkea kansanedustuslaitoksessa ja mediassa. Hiljaista on tiedotusrintamalla.

En syytä, mutta kysyn, voisiko olla niin, että pedofilia on poliittisten lehmänkauppojen takia myös median suojeluksessa. Esimerkiksi Hesarin ex-päätoimittaja on taustaltaan lestadiolainen, voisi olla vaikka jehovan todistaja, ei ole tarkoitus tuoda esille vain yhtä, muuta kuin ottaa esille mahdolliset (tiedotus)poliittiset sisäpiirikytkökset esimerkinomaisesti:

"Pentikäinen oli Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja vuosina 2010–2013. Vuosina 2004–2010 Pentikäinen oli Sanoma Newsin toimitusjohtaja ja 2009–2010 Sanomalehtien liiton hallituksen puheenjohtaja.[4][5] Vuosina 2010–2012 Pentikäinen oli Helsingin Sanomien kustantaja.[6]Sanoma Oy:n toimitusjohtajaksi Pentikäinen siirtyi vuonna 2004 ja jatkoi tehtävässä kunnes aloitti Helsingin Sanomien kustantajana ja vastaavana päätoimittajana vuonna 2010." https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Pentik%C3%A4inen

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Lisäisin vielä, en kaipaa samantyyppistä median lietsomaa hysteriaa, kuten 80-luvun insestin käsittely mediassa, joka johti vääriin syytöksiin. usein avierokuvioissa ja taaskin lasten seksuaalinen väkivalta perheissä ja sen kitkeminen jäi taka-alalle, kuten "mee too"-kampanssa kävi. Vaan vakavaa ongelman käsittelyä päättäjien tasolla ja asiasta tiedottamista medialta ilman vauhkoilua.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Minusta lapsiin sekaantuminenkin on hieman liian abstrakti. Kyse on aina rikollisesta toiminnasta eikä myöskään se että lapsi ei näkyvästi protestoi ole mitenkään asiaa lieventävää.
Olen yrittänyt omissa teksteissäni (nämä kaksi blogia) välttää puhumasta pedofiileistä. Itse suuntausta ei pidä pitää automaattisesti rikollisena vaan ainoastaan tekoja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset